Sign in

Petra Turunen – Logistics

Petra Turunen – Logistics

"During the first couple of days, I got an introduction to general safety, driving a forklift, and my job description. I got a really warm welcome when I came to the logistics department, and it warmed my heart".


Toukokuun alussa kesätyöt Normetilla olivat alkamassa ja ilmassa oli jännitystä. Olin juuri palannut Rovaniemeltä Iisalmeen, joten aikaisemmin en edes ehtinyt jännittää. Normet oli yrityksenä minulle jo ennestään tuttu, sillä isäni ja tätini työskentelevät siellä myös. Toki myös iisalmelaislähtöisenä peruskouluaikaiset tehdasvierailut olivat vielä jotenkin muistissa.  

Ensimmäisen parin päivän aikana sain perehdytyksen yleiseen turvallisuuteen, trukilla ajamiseen sekä omaan työnkuvaani. Sain todella lämpimän vastaanoton logistiikan osastolle tullessani, ja se lämmitti mieltä. Normetilla on ihana työyhteisö, ja se on varmasti yksi tämän yrityksen valttikorteista. Ihmisenä, jolla ei ollut alasta aikaisempaa kokemusta, oli kysymyksiä joka lähtöön, mutta missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että kehtaako tästäkin vielä kysyä.  

Pääasiallinen työni on Normetin vastaanotossa, jonka läpi osat, varaosat ja paketit tehtaalla kulkevat. Tavarat saapuvat toimittajiltamme vastaanottoon, jossa me otamme ne vastaan järjestelmään, tarroitamme ne ja viemme hyllyyn keräilijöiden kerättäväksi. Toimituksia tulee päivittäin paljon, ja luonnollisestikin niissä on joskus jotakin häikkää. Silloin me selvittelemme, missä ongelma mahdollisesti on ja teemmekin paljon yhteistyötä esimerkiksi Normetin ostajien kanssa.  

Sekä opiskelijana että työntekijänä olen halukas oppimaan uutta, aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Tänäkin kesänä olen päässyt oppimaan myös paljon ylimääräistä. Ehdottomasti yksi kesän siisteimmistä kokemuksista oli, kun pääsin harjoittelemaan pyöräkoneella ajamista. Se, kun tajuat ajavasi niin isoa konetta, on hurja fiilis. Ei ihan joka kesätyössä pääse tällaista kokemaan! 

Vastaanotossa työskentely on ollut käytännönläheiselle metsäalanopiskelijallekin mukavaa vaihtelua opiskeluun ja ulkotöihin. Työpaikka kotikaupungissa on toki mahdollistanut myös kesän vieton perheen ja läheisten kanssa. Kotiseuturakkaus Iisalmea kohtaan on säilynyt, vaikka uusi koti ja opiskeluaika Lapissa ovat avartaneet mieltä sekä mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia. 

Normet kesätyöpaikkana on tarjonnut minulle uusia kokemuksia ja mahdollisuuden tutustua maailmanlaajuisesti tunnettuun yritykseen. Mikäli työpaikka Normetilla kiinnostaa, en voi muuta kuin suositella hakemaan!

-

 At the beginning of May, my summer job at Normet was about to start and there was excitement in the air. I had just returned from Rovaniemi to Iisalmi, so I didn't really have time to get excited prior to starting given the quick turnaround. I was already familiar with Normet as a company because my father and aunt also work there. Of course, as a native of Iislam, the visits to the factory during elementary school were somehow also still in my memory.

During the first couple of days, I got an introduction to general safety, driving a forklift, and my own job description. I got a really warm welcome when I came to the logistics department, and it warmed my heart. Normet has a wonderful work community, and it is certainly one of the highlights of this company. As a person who had no previous experience in the field, there were questions at every turn, but at no point did I feel that I didn’t dare to ask them.

My main job is at Normet’s factory reception area, through which parts, spare parts and packages pass through at the factory. The goods arrive at reception from our suppliers, where we accept them into the system, label them and take them to the shelf for collectors to collect. There are a lot of deliveries every day, and of course there are sometimes problems with them. Then we find out where the problem might be and we coordinated a lot with, for example, Normet's buyers.

Both as a student and as an employee, I am willing to learn new things whenever the opportunity presents itself. Even this summer I have been able to learn a lot of extra things. Definitely one of the coolest experiences of the summer was when I got to practice riding one of the wheel loaders. When you realize you're driving such a big machine, it's a great feeling. Not every summer job has experiences like this!

Even for a practical forestry student, working in logistics has been a nice change from studying and outdoor work. Of course, the job in my hometown has also made it possible to spend the summer with family and loved ones. The love of my hometown for Iisalmi has remained, although the new home and study time in Lapland has broadened my mind and possible plans for the future.

Normet as a summer job has offered me new experiences and the opportunity to get to know a globally known company. If you are interested in a job at Normet, I can only recommend applying!

petra-e1657192341842

Petra Turunen

Summer Trainee, Logistics Warehouse, Finland

Bio

I'm Petra Turunen, a 22-year-old student from Rovaniemi. I am studying for the third year as a forestry engineer at Lapland University of Applied Sciences. Originally, I'm from Iisalmi and at the moment I'm working summer at Normet, in the logistics reception at the Iisalmi factory. In my free time, I enjoy spending time in nature, listening to music, going to the gym and swimming. For my studies, I am involved in student organization activities, where I have become familiar with various social media tasks and organizing events.

© 2024 Normet

Ver. 15123